Juhlahumua

Edellisen postauksen sekavan kermaiset ällösöpöilyt sikseen ja asiaan. Nimittäin juhlaherkkuihin. Me juhlittiin Mion synttäreitä pari viikkoa takaperin pienellä porukalla ja henkselifaija (jolle pitää keksiä uusi nimi, koska henkseleitä ei oo enää usein näkyny ja pelkkä faija on niin geneerinen, että ärsyttää oikeen) kehitteli juhliin aikamoiset lapsiystävälliset herkut. En olis ikänäni uskonu, että lähes sokeriton kakku voi olla niin huikeen hyvä! Kakkuun oli lisätty ainoastaan pohjataikinan tekovaiheessa hyvin erityisluomua (pidän hyvinkin mahdollisena, ettei sitä edes lasketa sokeriksi, niin luomua se oli), ja sitäkin minimimäärät. Kaikki täytteet ja kermat synty ilman lisättyä sokeria. Ihan törkeen hyvä idea kaikkia meitä (juttelen itsestäni monikossa) silmällä pitäen, jotka mielellään syömme kakkua erityisen suuria määriä. Tätä pysty helposti vetämään puolikkaan täytekakun verran, eikä tullu edes paha olo, tai tarvinnu tasottaa suolasella. Pelkkää voittoa.

Meillä oli juhlissa kevyt dinosaurusteema. Ei vedetty ihan överiksi, kuten täällä kai kuuluisi, ja ostettu esim. talutusponeja, joiden kaviot on maalattu teemavärein ja päälle puettu dinosauruspuvut. Vedettiin kuitenkin sen verran överiks, että ostettiin helkkaristi tilpehööriä, jota mä liimasin ja teippasin läpi yön meijän kattoihin ja seiniin. (Tässä ku just kurkkasin ni teipit luonnollisesti roikkuu katosta edelleen. Mutta ilmapallot otettiin alas jo kai viikon sisään juhlista kuitenki!)

Mä löysin muutaman tärähtäneen kuvanki bileistä:

 

 

Aleksi Googlaa ilmapalloelukoiden ohjeita.

Meillä oli erilaisia norsunpuolikkaita ja mieskoiria kämppä täynnä illalla.

Kaiken kaikkiaan ihan hyvät synttärijuhlat kyllä oli ja ihan hauska välillä nähdä joitain muitakin pikkuihmisten äitejä ja isejä ja tajuta, että kyllä kaikilla muillakin on aivojen sulamispiste kohtalaisen lähellä. :D

Tän synttärilahajanuorikon nimi on Tyty ja Mio on rakastunut.   

Mä oon muuten miettinyt, että varmaan ennen seuraavaa jorinaa yritän saada aikaseks muutettua blogin salasanalliseksi. Jotenkin tuntuu vähän tylsältä kirjotella Miosta niin paljon blogiin, johon satunnaisesti eksyy ihan muitakin aiheita googlailevia ihmisiä. :D Pitää tän toteuttamista ja tarpeellisuutta vielä pohtia, mutta tiedoksi jo nyt, ettette sitten saa slaagia, jos joku päivä pyritte tänne lukemaan laatutarinoita ja mä oonkin tehnyt muutoksia. Kaikille halukkaille riittää sitten kyllä niitä salasanoja, älkööt heittäkö kirveitänne kaivoon tai alkako tappelemaan niistä.

Nyt mä otan ja lähden lenkille. Mä oon saanu ihan huikeen kätevän Fitbit -rannekkeen, joka painostaa mua liikkumaan sohvalla makaamisen sijaan. Suosittelen kaikille, ihanan ahdistavaa kun ranteessa kokoajan joku muistuttaa, että päivän liikuntatavoitteesta on vasta 10% täytetty. :D

Halit,
Lau

ps.  Jos joku edes ehkä tietää jonkun, jolla on ajalle 17.11-30.11 jotain karseen halpaa kämppää vuokrata/lainata/lahjoittaa isolle ja pienelle suomenlomailijalle, saa paljastaa tietonsa. Me ollaan suomessa Mion kanssa 14.12 asti, mutta 30.11 eteenpäin ollaan jo taiottu itsellemme asunto. Oltas niin paljon mielummin keskenämme selvittämässä aikaerohullutukset, kuin jonkun nurkissa huutamassa ekan viikon tai kaks. :D Meillä tosin ei sit mitään rahaa oo, joten sen pitäs tosiaan olla edullinen. Isolla eellä. Ilmanenki käy. :D Ei mulla muuta.

pps. oli sittenki vielä se, että tajuutteko että meillä on tänäänkin vielä voinu olla +25 lämmintä. Mä en kestä jos en saa yhtään ees totutella viileempään ennen suomen talveen pölähtämistä. Tule jo syys. Nyt ei oikeesti muuta. Moi.

 

 

Päivänsankari!

 

 

Kirjoitan tätä postausta parhaillaan noin tuhannetta kertaa. Ajattelin, että naputtelen tänne    pikkumiehelleni onnentoivotukset ja ehkä kirjoitan muutaman sanan siitä, miten paljon mä tästä nappulasta diggailen.

 

Sain muutaman huolestuneen kysymyksen suuntaani siinä kohtaa, kun olin tunnin verran nyyhkyttänyt läppärin näytön edessä. Olin tippa linssissä kahdesta syystä; Ensimmäisenä juurikin se, miten järkyttävän paljon mä tästä pienestä ihmisestä diggailen. Toisena se kurja totuus, etten mä osaa mitenkään laittaa sitä rakkauden määrää sanoiksi. Lopulta mä jouduin luovuttamaan, koska vaikka kuinka yritän, ei näppäimistössä ole näiden fiilisten välittämiseen kirjaimia. Eikä sillä toisaalta ole väliäkään. Sen, mitä tähän ei ole mahdollista naputella, mä kuiskaan Mion korvaan joka ikinen ilta nukkumaan mennessä. Meillä on täällä tarvittavat kirjaimet ja se riittää. 

 

Tasan yhden vuoden verran aikaa on kulunut siitä hetkestä, kun maailmani pyörähti ylösalaisin. Mikään mahti pallon päällä tuskin olisi voinut silloin valmistaa tulevaan. Enkä usko, että yksikään opus tai neuvo olisi voinut täysin tähän matkaan valmistaa. Mä olen ollut kuluneen vuoden aikana täysin riekaleina. Peloissani, huolissani ja sekaisin. Enkä voi kuvitella mitään parempaa. Olen maailman onnellisin, rakkaudesta riutunut äiti!

 

Ihanaa ensimmäistä syntymäpäivää ja sylin täydeltä onnea, Mio! 

 

 

Lau