Puuh. Suomi juostu läpi perinteisessä kaaoksentäyteisessä kiireessä ja vaihteeksi noin puolet sovituista jutuista jäi suorittamatta kuumeen tai aivojen ylikuormituksen takia. Ens kertaa varten otan opikseni ja suomiloman varauskalenteri sulkeutuu pari viikkoa ennen paikalle saapumista, jotta reissussa olis vähän vähemmän säheltämistä ja tuplabuukkauksia. Mun jetlaginen pääni ei muista mitään sovittua. :D
No Suomesta lenneltiin tosiaan takasin kotiin joulunviettoon ja sisko miehineen pamahti paikalle myös muutamaa päivää ennen joulua. Pidemmittä puheitta joulutohinakuvia, valitettavasti taas melko surkeaa iphonelaatua.
Lahjojakin tuli, vaikken myönnä olleeni kiltti ,ainakaan tarkoituksella, lähes ollenkaan. Mio sen sijaan ihan ansaitusti sai kotikutoista keinuhevosta ja vaikka mitä ihanaa uutta vaatetta, duploa, brioa ja kirjaa tuhottavaksi. Jännitys paketteja avattaessa oli kyllä käsin kosketeltava ja pikkuhepun ilme aina uuden huikean yllärin paljastuessa oli aika priceless. :)
Tää on se kotikutoinen hepo, jonka hännän äiti on tyylikkäästi laittanu kalanruotoletille.
Hippi-isi (ent. Henkselimies, joka on kasvattanu nykyään pitkää tukkaa) oli sitä mieltä, ettei joulukattaukseen oo välttämätöntä Miolle laittaa Chippendale-aterimia, vaikka meille muille laitettiin. Mä luonnollisesti en antanu periks, vaan salaa ujutin Miollekin vähän fiinimpää jälkkärilusikkaa muumien kaveriks. Mio toki heti ruokailun alettua valkkaskin sit aterintietoisena taaperona ton hienomman lusikan ja alko takomaan sillä pöytää ja lautasen reunaa. Hieno pieni mies.
Joulupöydän lemppari Miolla oli selkeesti kinkku. Joka aamu joulun jälkeen se herättyään on juossu jääkaapille ja työntäny pikkuset sormensa kinkunjämiin innoissaan. Ja luonnollisesti heittäytyny lattialle huutamaan ja hakkaamaan päätä lattiaan kinkkuikävissään, kun jääkaapin ovi on menny kiinni.
Mulle tuli jonkun aikaa takaperin ihan uutena tieto, että lapsille on suht. normaalia paukuttaa harmistuksissaan omaa päätänsä erilaisiin objekteihin (mm. lattia, seinät, äitin naama). Kieltämättä toivon, että Mio alkais vähän jotain kirosanoja pikkuhiljaa tavailemaan, että olis parempia keinoja purkaa pinnan alla kupruileva ketutus. Ei muuten, mutta tän paukutuksen seurauksena joltain täällä tulee verta nenästä harva se päivä. Ja valitettavan usein se joku oon minä. Muutama perkele tilalle välillä tekis hyvää itse kullekin. :D
Ei mulla tänään muuta.
Halit,
Lau
