Mä oon monesti miettiny et pitäs kirjottaa jotain, mutta mun päivissä ei yksinkertasesti oo tunteja tarpeeksi. Siitä lähtien kun Mio on omin voimin päässy liikkeelle, ei mulla oo ollu kovin montaa hetkeä tässä tuhlailtavana, ja ne lyhyet hetket kun pikkumies nukkuu, mä käytän yleensä tökerösti itseeni ja käyn esim vessassa tai syön. Muun aikaa mä sit juoksen ja otan koppeja ja puhaltelen pipejä.
Pitäs varmaan kirjottaa joku uus juttu aiheesta arki taapertajan kanssa. Edellisessä olin niin ruusunpunaisin lasein rakkaushöyryissäni kirjotellu. :D Nykyään jos joku erehtyy kysymään, miten meillä menee, mä edelleen vastaan että ihan kivasti. Sen jälkeen sit vedän syvään henkeä ja voivottelen vartin yhteen hengenvetoon sitä, miten mun lapsesta on tullu riiviö. Maailman ihanin riiviö se on kyllä, mutta riiviö siitä huolimatta.
Mä en käsitä miten tää tyyppi pidetään ees hengissä siihen asti et sille kasvaa vähän järkeä päähän? Miolla on mieletön tarve mm. hyppiä mistä vaan alas pää edellä. Ja jumankekka se on nopee. Toinen on oppinu vasta kk sitte konttaamaan ja samantien täysillä. Musta tuntuu et en juoksemalla pysy perässä. Me luetaan iltaisin kivasti meijän sängyssä iltasatuja. Käytännössä tää tarkoittaa sitä, että mä heittelen paniikissa kirjaa sivuun ja otan koppeja, sillä aikaa kun Mio yrittää syöksyä sängyltä lattialle tai kiivetä sängyn päätylaidan yli. Joskus sit heti tunnin tai parin syöksyharjotusten jälkeen saatetaan päästä nukkumaankin. Tosin sit hetken päästä Mio alkaa unissaan ajamaan kuvitteellisella motocross-pyörällään sängyssä. Pärinä kuuluu ja rapa lentää ku minimies törmäilee keulivalla mielikuvitusmopollaan sängynpäätyihin. Huhhuh. Yritä siinä sit nukkua.
On täällä riiviöitymisellä onneks ihan kiva kääntöpuoli kuitenki. Miosta on tullu random vauvan sijaan ihan mieletön pikkutyyppi, jolla on oma tahto ja mielipiteitä. On jotenki niin liikkistä ku tommonen rikkaruohon korkunen kaveri käskyttää isäänsä murahduksilla tai tiukalla "mäm" tai "pa"-komennolla.
Mulla on uus lempinimi. Pete kun kutsuu mua kotona nuorekkaasti mammaksi, on Mio alkanu kanssa ilmeisesti mammattelemaan. "Mamma" ei vielä ihan tuu, mutta "ämmä" onnistuu. :D Kiitos.
Mä en aluks ollu varma et onko tää ämmättely ihan muuta hälinää, mutta eilen mm. oltiin päivällä Mion kanssa tässä kotona ja mä menin jotain tekemään meijän makkariin, Mio sit asiaankuuluvasti kontata läpsytti perässä, mutta menikin vahingossa omaan huoneeseensa, koska luuli mun olevan siellä. Hetken päästä läpse lakkaa ja sieltä kuulu kysyvä "ämmä?" Huikkasin sitten olevani viereisessä huoneessa ja Mio onnistuneesti lähti läpsyttämään sinne. Ilmeisesti siis tää ämmä olen minä. Koskettavaa.
Mä taisin viimeks luvata nimiäiskuvia, mutta koska mä kirjotan nyt iPadilla ni niitä ei ollu saatavilla. Ens kertaan siis. Ollaan 13.6 lähössä taas Suomeen ja yritän sitä ennen saada kyllä kuvat julki. :) Tällä kertaa kuvituksena toimii ihan mitkä sattuu -kuvat menneiltä viikoilta. Ei tuu juuri kameraa kannettua enää mukana nykyään kun kassit on täynnä vaippoja.
Ps. Jos jollain on nurkissa ylimääräistä turvakaukaloa autoon, tai tietää jonkun jolla semmonen olis, paljastakaa ihmeessä. Me ollaan kaukalon puutteessa suomen reissun ajan. Senmosia isompien ihmisten istuimia on muutamia tarjolla, mutta koska Mio pääsääntöisesti nukkuu automatkat, olis semmonen pikkuihmisten malli kivempi.
Nyt mä lähen letunpaistoon, koitan palata kirjottamaan vähän nopeammalla aikavälillä tällä kertaa.
Haleja,
Lau
