The End

Maaliskuun neljäntenä valkenee se aamu, jona perhe Hotin amerikanmatka virallisesti tulee päätökseen. Aikalailla tasan kahden vuoden reissu tästä sitten lopulta kuitenkin tuli.

Myönnän olevani vähän haikein mielin tätä postausta kirjottessa, koska täällä olisi vielä vaikka ja mitä. Miljoonia juttuja nähtävänä ja koettavana. Amerikanjumalat ei kuitenkaan nyt oo ollu niin suotuistat, että tänne kannattais oikeen mitään suunnasta katottuna tällä hetkellä jäädä.

Kuten ehkä oon sivulauseessa tai parissa maininnut, työlupaa ei ole mulle edelleenkään saatu siitä huolimatta, että sen piti alunperin olla ihan läpihuutojuttu. Onnettomien sattumien ja itsestä riippumattomien sählinkien takia työn saaminen tässä maassa mulla veisi siis tuhottomasti lisää aikaa. Ja lisäksi Miolle hoitaja tai hoitopaikka täällä tulisi niin kalliiksi, että siinä pitäis sitte jo metsästää vähän kovemman luokan duuni. Kaikenkaikkiaan epävarmoja asioita sen osalta on niin paljon, että jätetään väliin tällä kertaa.
Oma osansa tässä päätöksessä on myös Peten duunikuvioilla, jotka ei ehkä enää ihan vastaa Peten rakkaudenhuutoihin sydänsilmin. Mitäpä siinä sitten enää lämmittelemään ku toinen on kert jo ihan over it.

Siitä huolimatta, että pikkusen harmittaa se miten tää homma on tullut päätökseen, on aivan helkkarin siistiä päästä takasin sinne missä kaikki mun maailman lemppareimmat ihmiset on. Mä oon nähny parina yönä painajaista, että me tullaan takas suomeen, eikä kellään mun kavereista enää oo semmosta Lauran mentävää aukkoa elämässään. Yhessä unessa kaikki mun kaverit on korvannu mut mun siskolla, ja kun mä soitan ni ne sanoo, ettei ne ees huomannu mun olevan poissa ku sisko on niin saman näkönen (eikä oo!!) HÄLYTYS! SANOKAA ET TE OOTTE SIELLÄ VIELÄ!? :D Pete tosin lohdutti, että ollaan siskon kanssa kuin yö ja päivä, että ei mua siskoon ihan päikseen voi vaihtaa. En oo ihan varma, että oliko tää vittuilua. Ihania ja lepposia me ollaan siskon kanssa molemmat.

Mulla on teille nyt ehkä viimosia kuvia meijän pian taakse jäävästä kotikadusta, jolla valehtelematta lähes aina paistaa aurinko. Sitä tulee ikävä.

Miolla on nykyään pakottava tarve juosta. 

Riippumatta alustasta tai kengistä, aina on täys vauhti päällä 

ja se kiihtyy vaan kunnes joku este yllättää. 

Eipä tässä sitten kai kummempia tällä kertaa. Ehkä mä vielä jonkun kerran kirjottelen tänne ennen the endiä. Voin esim. kertoa tarinan siitä miten muuttofirma yritti rahastaa meiltä kymppitonnin muutosta takas! Jessus. No ei kai täältä pitkä matka uida oo. Laitetaan Miolle kellukkeet.

Halit,
Lau

mikroaaltouuni

Koska mikroaaltouuni on niinkin tuore tuttavuus mun elämässä, että se on ollu kuviossa mukana noin aina, mä edelleen en helkkari soikoon (pahoittelut tästä ja tulevista ranskoista) pysty kommunikoimaan sen kanssa sujuvasti.

Mulla on kaiken järjen mukaan sormissa jonkunlainen mikronnäppäilyestymä, koska mä en kykene näppäilemään mikron kelloon kuin jonkun seuraavista ajoista: 00.18, 00.19 tai 01.00 ja sit on erityistilanteet, joissa mä saan aikaseks näpäiltyä jotain yli 10 min. mutta kaikki alle 10min on jotain näistä edellä mainituista.

Ensinnäki, miks helvetissä joko 18 tai 19 sekuntia? Ite näin nopeesti arvioin tässä, että esim. 18 sekuntia ja vaikka 32 sekuntia olis paremmat. Mut ilmeisesti nää on jotenki kovakoodattu muhun, eikä niitä saa vaihdettua.
Ongelman ydin piilee siinä, että juuri mikään ruoka ei ole näillä ajoilla valmis. Tai jollain näiden yhdistelmistä ehkä, mutta mulla on vielä semmonen astetta edistyneempi ääliojuttu tässä, että samalla mikrosessiolla en kykene käyttämään kuin yhtä samaa näistä ajoista. JA sit on vielä oikeen idioottiuden ylileveliä sen verran, että en myöskään ikinä muista keskeyttää sitä mikrotusta kesken, vaikka lähes aina minuutin näppäillessäni ajattelenkin, että "no mä otan ton karjalanpiirakan sit 20 sekunnin jälkeen ulos". Joo no en ota. En niinku ikinä oo ottanu.

Mä laitan tavarat sisään näppäilen helvetisti aikaa (sen minuutin) ja jään siihen päivystämään, että "no kyllä nyt tällä kertaa otan sitten ajoissa pois" ja hetken päästä löydän itseni vessasta lakkaamasta kynsiä kun kuulen mikron pahaenteisen piippauksen ja juoksen paikalle kuvitellen voivani mielettömällä spurttaamisella kääntää aikaa edes 20 sek taaksepäin.
Jumalauta nyt. Aikuinen ihminen. Ymmärrä. Ota opiksi.
No tuskin otan, mutta ens kerralla kun menetän hermot tohon helvetinkoneeseen, en tuu tänne avautumaan vaan heitän mikron tosta parvekkeelta. Perkeleen mikro. Ei tänään muuta.

Tai puolustuksekseni sanon, että olin jo eilen aatellu naputella kuulumisia, mutta koska en saanu aikaseks ja tänään en pysty ajattelemaan muuta ku mikron kusipäisyyttä ni palataan kuulumisiin vaikka sunnuntaina. Lupaan. Tässä tilityksestä hyvityksenä vielä kuvasarja, jossa kivasti kameran asetukset eri lähes joka kuvassa, enkä tajunnut tietenkään muokata. Tietenkään. Tietenkään.
Kuvat todisteena siitä, ettei mua aina oikeesti vituta.

Joulu

Puuh. Suomi juostu läpi perinteisessä kaaoksentäyteisessä kiireessä ja vaihteeksi noin puolet sovituista jutuista jäi suorittamatta kuumeen tai aivojen ylikuormituksen takia. Ens kertaa varten otan opikseni ja suomiloman varauskalenteri sulkeutuu pari viikkoa ennen paikalle saapumista, jotta reissussa olis vähän vähemmän säheltämistä ja tuplabuukkauksia. Mun jetlaginen pääni ei muista mitään sovittua. :D

No Suomesta lenneltiin tosiaan takasin kotiin joulunviettoon ja sisko miehineen pamahti paikalle myös muutamaa päivää ennen joulua. Pidemmittä puheitta joulutohinakuvia, valitettavasti taas melko surkeaa iphonelaatua.

 

 

Lahjojakin tuli, vaikken myönnä olleeni kiltti ,ainakaan tarkoituksella, lähes ollenkaan. Mio sen sijaan ihan ansaitusti sai kotikutoista keinuhevosta ja vaikka mitä ihanaa uutta vaatetta, duploa, brioa ja kirjaa tuhottavaksi. Jännitys paketteja avattaessa oli kyllä käsin kosketeltava ja pikkuhepun ilme aina uuden huikean yllärin paljastuessa oli aika priceless. :) 

 

 

 

 

 

Tää on se kotikutoinen hepo, jonka hännän äiti on tyylikkäästi laittanu kalanruotoletille.

 

 

Hippi-isi (ent. Henkselimies, joka on kasvattanu nykyään pitkää tukkaa) oli sitä mieltä, ettei joulukattaukseen oo välttämätöntä Miolle laittaa Chippendale-aterimia, vaikka meille muille laitettiin. Mä luonnollisesti en antanu periks, vaan salaa ujutin Miollekin vähän fiinimpää jälkkärilusikkaa muumien kaveriks. Mio toki heti ruokailun alettua valkkaskin sit aterintietoisena taaperona ton hienomman lusikan ja alko takomaan sillä pöytää ja lautasen reunaa. Hieno pieni mies.

Joulupöydän lemppari Miolla oli selkeesti kinkku. Joka aamu joulun jälkeen se herättyään on juossu jääkaapille ja työntäny pikkuset sormensa kinkunjämiin innoissaan. Ja luonnollisesti heittäytyny lattialle huutamaan ja hakkaamaan päätä lattiaan kinkkuikävissään, kun jääkaapin ovi on menny kiinni.

Mulle tuli jonkun aikaa takaperin ihan uutena tieto, että lapsille on suht. normaalia paukuttaa harmistuksissaan omaa päätänsä erilaisiin objekteihin (mm. lattia, seinät, äitin naama). Kieltämättä toivon, että Mio alkais vähän jotain kirosanoja pikkuhiljaa tavailemaan, että olis parempia keinoja purkaa pinnan alla kupruileva ketutus. Ei muuten, mutta tän paukutuksen seurauksena joltain täällä tulee verta nenästä harva se päivä. Ja valitettavan usein se joku oon minä. Muutama perkele tilalle välillä tekis hyvää itse kullekin. :D

 

Ei mulla tänään muuta.

Halit,

Lau

 

 

 

 

 

Juhlahumua

Edellisen postauksen sekavan kermaiset ällösöpöilyt sikseen ja asiaan. Nimittäin juhlaherkkuihin. Me juhlittiin Mion synttäreitä pari viikkoa takaperin pienellä porukalla ja henkselifaija (jolle pitää keksiä uusi nimi, koska henkseleitä ei oo enää usein näkyny ja pelkkä faija on niin geneerinen, että ärsyttää oikeen) kehitteli juhliin aikamoiset lapsiystävälliset herkut. En olis ikänäni uskonu, että lähes sokeriton kakku voi olla niin huikeen hyvä! Kakkuun oli lisätty ainoastaan pohjataikinan tekovaiheessa hyvin erityisluomua (pidän hyvinkin mahdollisena, ettei sitä edes lasketa sokeriksi, niin luomua se oli), ja sitäkin minimimäärät. Kaikki täytteet ja kermat synty ilman lisättyä sokeria. Ihan törkeen hyvä idea kaikkia meitä (juttelen itsestäni monikossa) silmällä pitäen, jotka mielellään syömme kakkua erityisen suuria määriä. Tätä pysty helposti vetämään puolikkaan täytekakun verran, eikä tullu edes paha olo, tai tarvinnu tasottaa suolasella. Pelkkää voittoa.

Meillä oli juhlissa kevyt dinosaurusteema. Ei vedetty ihan överiksi, kuten täällä kai kuuluisi, ja ostettu esim. talutusponeja, joiden kaviot on maalattu teemavärein ja päälle puettu dinosauruspuvut. Vedettiin kuitenkin sen verran överiks, että ostettiin helkkaristi tilpehööriä, jota mä liimasin ja teippasin läpi yön meijän kattoihin ja seiniin. (Tässä ku just kurkkasin ni teipit luonnollisesti roikkuu katosta edelleen. Mutta ilmapallot otettiin alas jo kai viikon sisään juhlista kuitenki!)

Mä löysin muutaman tärähtäneen kuvanki bileistä:

 

 

Aleksi Googlaa ilmapalloelukoiden ohjeita.

Meillä oli erilaisia norsunpuolikkaita ja mieskoiria kämppä täynnä illalla.

Kaiken kaikkiaan ihan hyvät synttärijuhlat kyllä oli ja ihan hauska välillä nähdä joitain muitakin pikkuihmisten äitejä ja isejä ja tajuta, että kyllä kaikilla muillakin on aivojen sulamispiste kohtalaisen lähellä. :D

Tän synttärilahajanuorikon nimi on Tyty ja Mio on rakastunut.   

Mä oon muuten miettinyt, että varmaan ennen seuraavaa jorinaa yritän saada aikaseks muutettua blogin salasanalliseksi. Jotenkin tuntuu vähän tylsältä kirjotella Miosta niin paljon blogiin, johon satunnaisesti eksyy ihan muitakin aiheita googlailevia ihmisiä. :D Pitää tän toteuttamista ja tarpeellisuutta vielä pohtia, mutta tiedoksi jo nyt, ettette sitten saa slaagia, jos joku päivä pyritte tänne lukemaan laatutarinoita ja mä oonkin tehnyt muutoksia. Kaikille halukkaille riittää sitten kyllä niitä salasanoja, älkööt heittäkö kirveitänne kaivoon tai alkako tappelemaan niistä.

Nyt mä otan ja lähden lenkille. Mä oon saanu ihan huikeen kätevän Fitbit -rannekkeen, joka painostaa mua liikkumaan sohvalla makaamisen sijaan. Suosittelen kaikille, ihanan ahdistavaa kun ranteessa kokoajan joku muistuttaa, että päivän liikuntatavoitteesta on vasta 10% täytetty. :D

Halit,
Lau

ps.  Jos joku edes ehkä tietää jonkun, jolla on ajalle 17.11-30.11 jotain karseen halpaa kämppää vuokrata/lainata/lahjoittaa isolle ja pienelle suomenlomailijalle, saa paljastaa tietonsa. Me ollaan suomessa Mion kanssa 14.12 asti, mutta 30.11 eteenpäin ollaan jo taiottu itsellemme asunto. Oltas niin paljon mielummin keskenämme selvittämässä aikaerohullutukset, kuin jonkun nurkissa huutamassa ekan viikon tai kaks. :D Meillä tosin ei sit mitään rahaa oo, joten sen pitäs tosiaan olla edullinen. Isolla eellä. Ilmanenki käy. :D Ei mulla muuta.

pps. oli sittenki vielä se, että tajuutteko että meillä on tänäänkin vielä voinu olla +25 lämmintä. Mä en kestä jos en saa yhtään ees totutella viileempään ennen suomen talveen pölähtämistä. Tule jo syys. Nyt ei oikeesti muuta. Moi.

 

 

Päivänsankari!

 

 

Kirjoitan tätä postausta parhaillaan noin tuhannetta kertaa. Ajattelin, että naputtelen tänne    pikkumiehelleni onnentoivotukset ja ehkä kirjoitan muutaman sanan siitä, miten paljon mä tästä nappulasta diggailen.

 

Sain muutaman huolestuneen kysymyksen suuntaani siinä kohtaa, kun olin tunnin verran nyyhkyttänyt läppärin näytön edessä. Olin tippa linssissä kahdesta syystä; Ensimmäisenä juurikin se, miten järkyttävän paljon mä tästä pienestä ihmisestä diggailen. Toisena se kurja totuus, etten mä osaa mitenkään laittaa sitä rakkauden määrää sanoiksi. Lopulta mä jouduin luovuttamaan, koska vaikka kuinka yritän, ei näppäimistössä ole näiden fiilisten välittämiseen kirjaimia. Eikä sillä toisaalta ole väliäkään. Sen, mitä tähän ei ole mahdollista naputella, mä kuiskaan Mion korvaan joka ikinen ilta nukkumaan mennessä. Meillä on täällä tarvittavat kirjaimet ja se riittää. 

 

Tasan yhden vuoden verran aikaa on kulunut siitä hetkestä, kun maailmani pyörähti ylösalaisin. Mikään mahti pallon päällä tuskin olisi voinut silloin valmistaa tulevaan. Enkä usko, että yksikään opus tai neuvo olisi voinut täysin tähän matkaan valmistaa. Mä olen ollut kuluneen vuoden aikana täysin riekaleina. Peloissani, huolissani ja sekaisin. Enkä voi kuvitella mitään parempaa. Olen maailman onnellisin, rakkaudesta riutunut äiti!

 

Ihanaa ensimmäistä syntymäpäivää ja sylin täydeltä onnea, Mio! 

 

 

Lau

Adams Morgan Day

Tadaa, enemmän kuin yks postaus kolmeen kuukauteen! Tällä kertaa niinkin ajankohtaista asiaa, kuin tänpäivästä. Surprised? Siirretään ne synttärikuvat ens kertaan ku tämmönen hurja ajantasainen tilanne kerranki on käsillä.

Me käytiin aamupäivällä kipasemassa Buy Buy Babyn kautta ostamassa Miolle uusi isojen poikien turvaistuin autoon, koska vanhaan alkaa pituusrajat tulemaan pian vastaan. Mä en kestä, että Mio vaan kasvaa kokoajan. Alle kuukaus ni "pikku"mies täyttää vuoden. Huh. Miten se olikaan, imettää voi noin kuusvuotiaaks? :D

No anyway, me sieltä turvaistuinostoksilta syöksyttiin kotiin äkkiä, et ehdittiin käymään vielä iltapäivästä Adams Morgan Day- festivaaleilla kurkkaamassa meininki. Nää on jokavuotinen perinne tarinan mukaan. Kadut Adams Morganin kaupunginosassa on täynnä ihmisiä ja kojuja, joissa on myynnissä kaikkea ruuasta koruihin ja hyväkorkoisiin lainoihin.

 

Ihan hauska meno oli, ihmisiä tosin niin paljon, että rattaiden kanssa oli välillä vähän hankala liikkua. Selvittiin kuitenkin hengissä ja kurvattiin vielä päättämään päivä läheiseen leikkipuistoon. Matkalla ja puistossa otettiin asiaankuuluvasti muutama söpöilykuva blogiin. Alla siis lähinnä pelkkää pikkumiestä äiteineen ja iseineen. Mio on muuten hauska puistokävijä. Me mennään hirveellä tohinalla aina sinne sisään, Mio huutelee jo edellisestä korttelista erilaisia kannustushuutoja innoissaan ja heti ku päästään perille, sitä kiinnostaa koko puisto noin nolla ja sen sijaan se alkaa lappaa kaksin käsin roskia ja hiekkaa mun tai Peten käsiin. Toiset lapset on lähinnä häiriötekijöitä tässä intensiivisen toiminnan keskellä. :D

   

 

 

 

  

Isi teki hienoja Dino-kakkuja. Mio ei ollu niin kiinnostunu,

mutta eräs toinen pikkupoika oli niin vaikuttunu,

että kävi kutsumassa Isin isojen poikien puolelle leikkimään

(puisto on siis jaettu kahteen osaan, pikkusille ja isommille).

Mio oli vähän huolissaan, ku Isiä haettiin leikkimään.

 

Tän jälkeen Miokin vähän kiinnostu Dinosta.

 

 

 

Mio konsultoi sujuvasti maaperäjuttuja tänään.
Tää isotukkanen poika osotti tätä pistettä maassa ja tokas: "Wä",
johon Mio sitten asiantuntevasti totesi: "Tu".

Asia oli luonnollisesti sillä loppuunkäsitelty ja molemmat tyytyväisenä lähti omille teilleen. :D

 

Me saatiin perjantaina myös meijän 6 vkoa korjattavana ollu auto takasin ja mä en oo ollu pitkään aikaan mistään niin ilonen. Tätä maata ei oo todellakaan tarkotettu käveltäväks. Alla on oltava vähintään neljä rengasta, jos haluaa selvitä. Musta tuntuu kun olisin saanu elämän takas ku auto on pihassa. Ah, amerikka. Mikä ihana turhuuksien maa.

 

Nyt mä meen kuulkaa muuten ottamaan yhden siiderin. Musta on tullu ihan villi ja ainaki melkeen kerran kuukaudessa mä juon viikonloppuna illalla yhen alkoholipitoisen juoman. Kun Miokaan ei enää öisin oo ruokajutuista kiinnostunu ni täällä voi äitikin ihan sekavasti heittää imetysliivit nurkkaan ja humaltua raivokkaasti. Mä en tiedä onko se koomista vai huolestuttavaa, että oon ihan edesvastuuttomassa humalassa yhen 0.33l limusiiderin jälkeen. Yleensä meen nuuukkumaan n. 5 min. sisään sen juonnista etten nolaa itteäni. :D Siispä öitä ja suomeen hyvää huomenta.

 

Halit,

Lau